perjantai 5. syyskuuta 2014

Elämää et voi suunnitella valmiiksi.

Olen aina ollut sitä mieltä, että elämässä pitää olla tavoitteita, joita kohden pyrkiä. Itselleni tavoitteet ovat mahdollistaneet monen unelman toteutumisen. Elämää ei kuitenkaan voi suunnitella valmiiksi, sillä emme tiedä, mitä seuraavan nurkan takana odottaa. Silti ei ole syytä pelätä pahinta vaan toivoa parasta. Näihin ajatuksiin minut on saatellut tällä viikolla kolme eri elämänkohtaloa, joista kerron lyhyesti.


Omassa elämässäni on ollut takana aika rankka kesä työuupumuksesta johtuen, siitä olenkin jo kirjoittanut aiemmin tässä blogissa. Nyt olen kuitenkin hyvää vauhtia toipumassa ja suuntaan kohti uutta ammattia ja elämä todellakin on toivoa täynnä. Viimeisen viikon vapaaherrattarena aioin käyttää kivoihin pikku projekteihin täällä kotona, jotka ovat odottaneet parempaa aikaa. Yhden näistä pikkuproggiksista sainkin tehtyä. Tiistaina mieheni loukkasi selkänsä töissä ja aika moni lyhyentähtäimen suunnitelma meni uusiksi. Löysin itseni taksikuskin, omaishoitajan ja kokin roolista, miehen liikuntakyky kun on kovasti heikentynyt. Myös viikonloppusuunnitelmat menivät uusiksi. Tärkeintä tässä tilanteessa on saada mies kuntoon ja omat pikkuprojektit saivat odottaa toista hetkeä. En usko, että suunnitelmani valuvat kokonaan hukkaan ja vielä niille löytyy aikaa.

Toinen tarina on nuoren ystäväni. Tuo vajaa kolmekymppinen nainen on suunnitellut elämää pitkälle etukäteen. Kaikki on aikataulutettu valmiiksi: koulutus, asunnonosto, naimisiinmeno, vauvan hankinta jne. Hänen suunnitelmiaan kuunnellessa tulee itselle välillä hirveä olo, kun ajatuksiin hiipi pelko, mitä jos kaikki ei menekään niin kuin olet suunnitellut. En haluaisi ajatella näin ja toki häntä kannustan elämässä eteenpäin omien tavoitteidensa kanssa, mutta jotenkin "kaikki mulle heti" -asenne on vähän pelottava. Toivotaan parasta. Olen kuitenkin seurannut hyvin läheltä tilanteita, kun kaikki ei menekään niin, kun raskaus toisensa jälkeen menee kesken, kun ei tule raskaaksi ollenkaan tai kun se vuosisadan rakkaustarina särkyy.

Kolmas tarina kertoo pariskunnasta, joka on tehnyt sen kaiken. Lapset, talonrakennus, työura, kaikki niinkuin on suunniteltu etukäteen. Kiireinen elämä välillä hammasta purren, jotta sitten eläkkeellä voi matkustaa ja nauttia yhteisestä elämästä. Puolitoistavuotta sitten vaimo sairastui syöpään ja tällä viikolla todettiin että raskaita hoitoja ei kannata enää jatkaa, sairaus ei ole enää parannettavissa.

Näiden tarinoiden kautta haluan muistuttaa tässä ja nyt elämisen merkityksestä. Meillä täytyy olla unelmia, suunnitelmia ja tavoitteita, mutta ei saa unohtaa nauttia elämästä juuri nyt. Jokainen hetki kanssa rakkaiden on merkityksellinen. Rakenna huomista, mutta älä unohda nauttia nyt.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti