Aika moni asia on muuttunut

Tulin koulutehtävän takia tsekkaamaan bloggerin blogia ja järkytyksekseni huomasin, että yli kuusi vuotta on vilahtanut ohi, niin että en ole kertaakaan blogia vilkaissut. On siihen kuuteen vuoteen mahtunut aika paljon. Voisin ehkä tässä kohtaa kertoa muutamista pääkohdista näiden vuosien varrelta.

Muutoksia työrintamalla

2014 kesällä mulla tuli seinä vastaan, ja lujaa. Olin aivan poikki, loppuun palanut. Olin mennyt eteenpäin kuin höyryveturi ja se oma jaksaminen ja itsensä kuuntelu oli jäänyt aina viimeiseksi. Olin alkanut saada paniikkikohtauksia, muisti meni, oli huimausta ja syvää väsymystä. Yhden työpäivän jälkeen ajoin illalla kotiin ja katsoin vastaan tulevan rekan valoja miettien: "Että jos tuon alle ajaisin, kaikki loppuisi siihen." Ajatukseni säikäytti minut ja hakeuduin lääkäriin. Kolmen kuukauden sairasloman jälkeen päädyin irtisanomaan itseni ja otin vastaan määräaikaisen kausityön lentoemäntänä.

Lentoemännän työ oli minulle täydellinen toipumisduuni. Henkinen paine ei ollut kova, mutta työ oli fyysistä, mikä oli täydellistä vastapainoa aiemmalle. Lisäksi talvikauden aikana sain moikata aurinkoa kaksi kertaa viikossa Kanarian saarilla.

2015 alkuvuodesta määräaikainen työ päättyi ja olin ensimmäistä kertaa elämässäni työtön, vaan en kauan. Olin ollut jo useamman vuoden Suomen Viikkolehden vapaaehtoisena avustajana ja osallistuin sen vuoksi avustajille suunnattuun koulutuspäivään. Vaihdoimme toimitusjohtajan kanssa kuulumisia ja hän tajusi, että he etsivät juuri minunlaistani ihmistä yhden lehtensä toimitussihteeriksi ja Global Leadership Summit -konferenssien koordinaattoriksi. Huhtikuussa aloitin työt. Koin, että työ oli juuri minulle räätälöity ja huomasin kaivanneeni sitä, että osaamiseni tulisi käytetyksi oikealla tavalla. Viisi vuotta meni nopeasti Suomen Vapaakirkon ja Päivä Osakeyhtiön tehtävissä, toimenkuvat vaihtuivat välillä. Työni oli kuitenkin Tampereella ja koti Vantaalla. Vuosien mittaan huomasin, että oma elämä jäi aika pieneksi. Työ ja ajomatkat veivät leijonan osan. Samaan aikaan sisälläni oli alkanut itää uusi ajatus, koin vahvaa vetoa yksinäisyyttä poistavan työn pariin.

2021 tammikuussa aloitin Sosionomi/diakoni-kaksoistutkintoon. Haaveilen kaupunkilaisten olohuoneista, jotka voisivat tuoda ihmisiä yhteen erilaisten teemoitettujen toimintojen ja vapaamuotoisen kohtaamisen kautta. En vielä tiedä, miten se kaikki järjestyisi, mutta unelmia on.

Perhe ja vapaa-aika

Pelkäsin hirveästi jo etukäteen tyttärien aikuistumisen ja omilleen muuton tuomaa tyhjyyttä. Miten parisuhde voi, kun lapset eivät enää olekaan jakamassa arkea? Muistammeko vielä, miten ollaan me? Olemmeko muuttuneet vuosien varrella liikaa?

Istuimme mieheni kanssa juhannuksena 2021 mökin pihalla ja katselimme kaunista järvimaisemaa. Totesimme yksissä tuumin: "Me taisimme selvitä siitä!" Olemme asuneet nyt vuoden kahdestaan, kun kuopuskin muutti 2020 kesäkuussa omaan asuntoon. Koen, että parisuhteemme on parempi kuin ehkä koskaan aiemmin. Enää tyhjän pesän syndrooma ei kolkuta ja ahdista, vaan näkee ihania asioita, joita voimme tehdä yhdessä miehen kanssa. Onneksi lapsetkin ilahduttavat viettämällä edelleen aikaa meidän kanssa ja korona-talven aikanakin olemme nähneet melkeinpä viikoittain muun muassa lautapelejä pelaten.

Olen todennut, että elämä on hyvää just nyt!