Otan syysaskareet kuntoilun kannalta.



Joskus on vaikea motivoitua näihin omakotitaloasujan pakollisiin askareisiin. Hommat saa kuitenkin vauhtia, kun saa itsensä motivoitua toimimaan. Haravointi sujuu paljon jouhevammin, kun ajattelee, että sillä korvaa helposti yhden kuntosaliharjoittelun. Toinen epämieluinen juttu on siivota pihakalusteet talvisäilöön, mutta kun hommaan ryhtyy, niin sen hoitaa noin puolessa tunnissa, ei ihan kauhean suuri rasti.

Nyt kun noi hommat on hoidettu alta pois, onkin kiva alkaa valmistella kausivalaistusta. Kutsun niitä sillä nimellä, koska kaipaan lisävaloa lokakuun lopulta ainakin tammikuun lopulle, joten jouluvalot tuntuisi vähän turhan rajoittavalta. Useimmiten laitankin ensin valoja ulos lokakuun lopulla ja lisään niitä sitten marras-joulukuussa myös talon sisälle. Huomenna mulla on vapaapäivä, joten ajattelin otta valaistusoperaation työn alle.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisellisuus lähtee alusvaatteista.

Kuntoilun uudet tuulet

Muistoja New Yorkista.