Haaveissa projekti kesäkeittiö

Mainitsinkin aiemmin, että kotona on käynnissä projekti jos toinenkin ja tästä loputtomasta projektigeneraattorista ei ideat lopu. Yksi jo useamman vuoden haaveissa pyörinyt projekti olisi meidän leikkikentän muuttaminen kesäkeittiöksi. Meillä on naapurien kanssa yhdessä perustettu leikkikenttä pihalla, mutta lapsien kasvaessa, sen käyttöaste on aika vähäinen. Muutamaan otteeseen onkin asiasta jo puhuttu, mutta konkreettisiin toimiin ei ole ryhdytty.

Olen aloittanut kokoamalla muutamia havainnekuvia kesäkeittiön fiiliksestä ja erityisesti tulisijasta pinterestiin. Tulisija on ehkä se tärkein yksittäinen elementti, kun kriteerit on kovat: tulisijan korkeus optimaalinen kokkausta varten, riittävän suuri, jotta isollekin porukalle saadaan safkat väsättyä, monikäyttöisyys, helppo lisätä puita tarvittaessa grillauksen aikanakin, vinssillä laskettava grilliritilä (vaikea löytää näihin malleihin, joita olen katsellut), laskutilaa oheistarpeita varten.



Tässä olisi mielestäni aika optimaalinen kokonaisuus muilta osin, mutta tulisijan pitäisi olla isompi, paremmin kokkaukseen sopiva.



Ruokapöydässä pitäisi olla riittävästi tilaa isollekin seurueelle.

Jakakaa ihmeessä hyviä vinkkejä ja ideoita aiheesta.

-kartsi

Seuraa käyttäjän Karoliina taulua Time to Barbeque Pinterestissä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisellisuus lähtee alusvaatteista.

Muistoja New Yorkista.

Kuntoilun uudet tuulet